Vapaa teksti | Tule Taksvärkki ry:n kansainvälisyyskouluttajaksi
Taksvärkki ry hakee kansainvälisyyskouluttajia lukuvuodeksi 2008-2009.
Vapaaehtoiset kansainvälisyyskouluttajat kiertävät kouluissa kertomassa Taksvärkki ry:n lukuvuoden 2008-2009 Madagaskar-kampanjasta ja kampanjan teemasta, nuorten luku- ja kirjoitustaidon lisäämisestä.
Kansainvälisyyskouluttajana
-saat tietoa kansainvälisyyskasvatuksesta
-opit paljon Madagaskarista ja luku- ja kirjoitustaidon merkityksestä
-opit kouluttamaan ja parannat esiintymistaitoasi
-saat arvokasta työkokemusta
-tapaat Taksvärkki ry:n toiminnassa mukana olevia nuoria eri puolilta Suomea
-saat todistuksen vapaaehtoistyöstäsi.
Koulutus järjestetään 29.8-31.8.2008 Espoossa Solvallan urheiluopistossa. Lisäksi syksyn ja kevään aikana järjestetään lisäkoulutusta. Koulutus on ilmainen. Taksvärkki ry korvaa osallistujien matkakulut halvimman kulkuneuvon mukaan.
Vapaamuotoiset hakemukset ja/tai lisätietoja 15.8.2008 mennessä:
Kansainvälisyyskasvatuksen suunnittelija, sari.markkanen taksvarkki.fi
Rautatieläisenkatu 6
00520 Hki
09-150 2623
Kerrothan hakemuksessa itsestäsi ja siitä, miksi olet kiinnostunut kansainvälisyyskasvatuksesta. Liitä mukaan myös yhteystietosi.
|